maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lapsuuden pizzaperjantai

Vaikka Siippaisten lapsuudessa elettiin pitkään ilman mikroaaltouunia, ei rasvainen hiilarihyrrä eli ns. "kaksatanen pizza" ole täysin vieras eines.

Moni kuitenkin karttaa tuota klassikkoruokaa, koska pizza on a. tylsä b. epäterveellinen. Siippaisten niksinurkassa nämä molemmat ongelmat poistetaan pilkkomalla pizza terveellisen kokoisiin paloihin piparkakkumuoteilla.




Sydänystävän pizza

Tarvitse nämä:
- 200 grammaisen pizzan makusi mukaan
- Sydänmuotteja tai muita
- Uunin (ei mikro)

- Yritä saada yhteen pizzakiekkoon niin monta piparkakkumuottia kuin mahdollista. Leikkaa kuviot irti ja syötä reunapalat kissoille tai syö ne itse salaa (oli pakko kun kissat ei syönyt).
- Laita kuviot uuniin ja odota, että pohjasta tulee rapea. 
- Tarjoa illanistujaisten cocktail-paloina. Ystäväsi yllättyvät takuulla a. ruuan hyvää makua b. isännän/emännän kekseliäisyyttä.



Puuhanurkka: Yhdistä oikea pizzapala oikeaan muottiin. Mutta minne himputtiin valas hävisi?

Siippaistelemisiin!




keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Siippaistakin Tohelompi

Vaikka lapsena Siippaiset joutuivat leikkimään puuleluilla ja tietokoneella, niin olipa sellainenkin ajanjakso, kun postimies toi rivarinpätkään Aku Ankan. Lehti tilattiin varmaan sen vuoksi, että tietäisimme, että maailmassa on siippaisia tohelompaakin väkeä.
Nyt Aku ei enää postilaatikkoon pompsahda, mutta Akun nettisivuilla voi tehdä tohelotestin! KREISII!!!

http://www.verkko-kampanja.fi/aku-tohelotesti/


Kannatti liukastua vessassa Hesarin mainokseen, niin sai oivan blogikirjoituksen aiheen. 

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Lasagnesunnuntai

Isoveljellä on kuulema tiedossa maailman parhaan pinaattilasagnen ohje. Pikkusisko teki sunnuntaina ihan kamalasti mieli lasagnea ja eikun soittoa Jyväskylään, mutta voih. Isoveli nukkui 4 tunnin päikkäreitä ja siskon nälkä kasvoi niin kovaksi, että piti ryhtyä soveltamaan itse. Kannatti, tuli yllätyksellisen hyvää herkkua:

Sunnuntailaiskottelijan yhden kastikkeen pinaattilasagne:

500 g nauta-sika jauhelihaa
Purkki tomaattimurskaa + huuhdotaan purkki vedellä ( eli n. 2 dl vettä)
Punasipuli
Valkosipuli-yrttimaustekuutio
Pussi pakastepinaattia
Pieni kesäkurpitsa kuutioiksi pilkottuna
Aurinkokuivattuja tomaatteja

Lopuksi lisätään: 
Purkki kermaviiliä
200 g juustoraastetta
Jonkin verran maitoa tai muuta nestettä
Mustapippuria

Ladotaan lasagnevuokaan vuorotellen pinaattilasagnelevyjen kanssa. Paistellaan parissa sadassa asteessa 45 min. Nautitaan niin paljon, että napa paukkuu!


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Rokkimiehen auradippi



SiipPaistia-blogin 1000. katselun kunniaksi viisas elämänohje:

"Jos teet maailmanparhaallepikkusiskolle suojakänniruokaa kiirastorstaina, älä syö samaa safkaa Friday 13th."

- Siippaistelemisiin 

Innovaatiomuna

Koska Siippaisia ei ole kätevyydellä siunattu, kompensoimme puutetta isolla sydämellä ja luovuuden kukkasilla. Tänään luovuuden puuskasta pääsee nauttimaan ystävämme, joka pitkän matkan jälkeen päätyi kotioven sijasta kanyylikädessä hiippailemaan sairaalankäytäviä. Tällä runolla haluan rohkaista ystävää kärsivällisyyteen, toivottavasti tautisi ei johdu kananmunasta.

Tammelantorilla mummot ihmetteli, turisi, 
mikä on ruskee ja lentää surisi?
Heini se siellä Balin hiekkaa varpaistaan puisteli,
ihania lomahetkiä surffilaudalla muisteli. 
Haaveissaan edelleen aalloilla luisteli, 
kun pilvien välistä Tamperetta kohti suisteli.

Heini toi mukanaan keksinnön uuden, 
joka näyttäisi kananmunien tulevaisuuden. 
"Balillla opin yhtä jos toista, 
ootkos nähnyt ennen yhdistelmää moista?"
 Ratkaisun tuo keksintö päättämättömyyteen, 
kun en tiedä, miten aamiaismunani teen.
Paistettuako vai keitettyäkö kokataan? 
Vaiko keitetty muna pannulla wokataan? 

Balilla ei tarvitse päättämättömyyttä siedellä, 
muna kun paistetaan vedessä liedellä.
Näin yhdistää voit keitetyn ja paistetun, 
balilla kuulema paljonkin maistetun.


Kiitos Heinille uudesta vinkistä, Siippaiset kiittää, huomenna munakasta kaikille riittää!


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Vinksin Vonksin Vanukas

Yhdistetäänpä Teekkarimiehen makuelämys ja Siippaisten kokeilumieli; Saadaan aikaan vinkeitä makunystyröitä hyväileviä herkkuja.

Kaikki alkoi maitosuklaavanukkaasta ja hups, teekkarithan tykkää Jallusta ja hups, sinne lorahti vanukkaan sekaan! Mutta nyt tarkkana: Jallua laitetaan vain sen verran kuin lusikoimaton jakcyherkkumakupala antaa myöten, muuten männöö pilalle!

Sotketaan, herkutellaan... vaan eihän se Siippaisille riitä: On aika koekettiön!
Maitosuklaan rinnalle on valikoitunut neljä muuta makua: vanilja, toffee, maitosuklaa-vanilja ja kaakao. Enempiä analysoimatta, kaikki löysä toimii, kiinteistä tulee ihan rotanoksennuksen näköistä.


Titanic kolmedee, superhyväjee!


Siippaiset muistavat vuoden 1997 parhaiten elokuvasta Bean – äärimmäinen katastrofielokuva. Samana vuonna ensi-iltansa sai myös Titanic.

Maailman parhaan tanhukohtausen sisältänyttä elokuvaa Siippainen ei valkokankaalla päässyt kuitenkaan näkemään, koska meni Joensuun elokuvateatteri Aallottaren jonoon liian myöhään. Liput oli loppu, oisko kannattanut olla hoppu. Tilanne korjattiin, kun Titanic uppoaa nyt 3D-versiona.



 3D-lasien plussat Titanicissa
+ Lasien takana voi itkee nolosti, kun kukaan ei nää kyyneliä

3D-lasien miikat Titanicissa
- Tosin yritäpä pyyhkiä silmistä kyyneliä kun on tosiaan ne mokkulat päässä. Et silleen-

viis/kautta/viis, katsomaan siis!


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Lomille lomps


Siippainen lähtee lomalle. Siippainen tunnetaan nopeista lähdöistä - ja nopeista kissoista.



ps. Tänään pitkänäperjantaina avataan pusiskaljakausi Joensuun Spugepenkillä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Seinä, maalitela ja Siippainen...

"Kulta, tykkään susta näääin paljon"


Pikkusisko Siippainen on rohkea ja päättää maalata seinän ihan itse. Ennakoidakseen mahdolliset siippaistelut ( =valumat, epätasaisuus, väärien pintojen maalaaminen...joku ihan käsittämätön epäonninen sattuma, että esim pääskynen lentää ikkunan läpi suoraan päin vastamaalattua seinää aprillipäivänä) hän ottaa käyttöön riskienhallintatekniikkansa: liuta kysymyksiä teekkarimiehelle. Keksin aika monta ja vaikka homma ei näytä ihan hallussa olevankaan ( Tuo sydän olisi kuulema saattanut jäädä näkyviin...) niin ihan hyvä siitä tuli. Ei nyt ihan kuin ammattilaisen tekemä, mutta ei kyllä ihan pahin mahdollinen siippaisenkaan tekemä. Jotta ylpeyspisteitä blopblopblop!

Tuo hetki, kun sekunnin mielijohteesta taiteilin seinälle omiani, tuo mieleen päivän, kun olin 15-vuotias ja oltiin remontoimassa oikein kunnon siippaisjoukolla perheen uutta asuntoa. Isoveli oli saanut vastuullisen tehtävän, maalata vaatekaappien ovet. Räppäilin valokuvia ja noin sekunnin mielijohteesta isoveli kirjoitti jotain tosi omaperäistä kaapinoveen... oon tosi tyytyväinen, että sekään ei jäänyt näkyviin. Ei jäänyt myöskään tuo sydän.

Siitä, mitä Isoveli Siippainen kirjoitti, voi antaa villejä veikkauksia, kiitos.
Jos pääsiäisviikolla löydän Joensuun komeroista nuo kuvat, niin lupaan julkaista.

Niistä kaapinovista tuli muuten todelliset siippaistelun mestariteokset... ovista piti tulla siniset, jostain syystä karmit oli maalattu mintunvihreiksi. Pintoja myös koristaa kaunis valumakuviointi. Rakkaudella siippaisilta <3.

Siippaisten askartelunurkka



Joskus voi käydä niinkin, että suurimman askarteluvimman yllättäessä kodin kirstusta ei löydy kaikkia tarvittavia välineitä tahi ihania tykötarpeita. Silloin kutsutaan apuun Sankari-Siippainen kätevine käsineen.

Näin teet Tosi-Siippaisen vitsan. Helppo ohje, joka ei vaadi juuri kärsivällisyyttä tai tarkkuuta saati saksia, teippiä tai askartelulankaa.
- Hae pajunoksa kurapuron liepeiltä. Revi Kinder-munasta saadun leijan nylon-roippeet pitkiksi suikaleiksi, jotka voi solmia oksan varteen. Virvo ja kerää palkka.




-Virvon varvon siippaiseksi - sutjakaksi ja sanavalmiiksi.


ps. Kävi sitten sekin, että kävimme tänään palmusunnuntaina ortodoksikirkossa. Valitettavasti mukanamme oli myös kuvassa oleva vitsa. Ortodoksiperinteeseenhän kuuluu, että pääsiäisvitsoihin nähdään enemmän vaivaa kuin hifikaiuttimen valmistukseen.
Kirkon ovella olikin vastassa lauma lapsia, jotka varmasti huomasivat siippaismaisen räpellyksen. Päättivät ehkä, että asialle on tehtävä jotain ja itäiseen virpomaperinteeseen nojaten piiskasivat meidät huolella ennen kuin hoosiannaakaan ehdimme sanoa.
Samalla he lahjoittivat meidän syliimme ovelasti niin monta vitsaa, että oma piiskamme ei enää näkynyt tunnelmaa pilaavasti. Olo oli kuin Hawaijille saapuessa lei kaulassa. Piiskauksen jälkeen tyrmäännyttiin suitsukkeen savusta. Siunattu olohan siitä ja jienoa oli!




Tehtävänurkka: Laa-Laa on hukannut SiippaisVitsan. Löydätkö sen hienompien joukosta?