Isoveikka rakensi makeen legohärvelin. Onneksi joku muu oli kuvannut tästä goottihenkisestä lego-autosta jo videon, niin ei itse tarvinnut räpeltää mitään.
Paketista puuttui muuten pari pikkuista legopalikkaa, mutta Legon superystävällisestä asiakaspalvelusta luvattiin lähettää uudet heti. Olinkohan vahingossa syönyt ne puuttuvat palikat? Itseasiassa yksi löytyi jo puhelun aikana.
Tänään kokataan rouheisen rapeita ja maistuvaisen nopeita kinkkusipulirupusia Tättälän luomutilan ruisrouheen pinspiroimana. Reilulla kädellä rutkasti kuitua ja koko perheelle hyvä mieli.
Uuni sutkautetaan tulille, n. 225 astetta.
Paistetaan pannulla tilkassa öljyä pieni punasipuli. Kivasti lentää öljypisarat pitkin keittiötä.
Sekoitetaan taikinakulhossa 4 dl luomupiimää, 3 dl Tättälän luomu ruisrouhetta, sopivasti muita jauhoja oman maun mukkaan, soodaa ja leivinjauhetta mitalliset, yksi vapaa kananmuna, vähän keltaista currya ja suolaa sekä 200 grammaa kinkkua suikaleina.
Taputellaan pellille rupusiksi ja paistetaan rapsakan ruskehiksi, n. 20 min.
On hyvvöö!
Pikkusisko jää oottamaan Teekkarin kommenttia. "Ai täällä on taas jotain rupuja"
Siippaistia-blogin Mäkkäri-viikko on edennyt toiseksi viimeiseen osaan. Meno on nyt kreisimpää kuin koskaan!
McFeast jr a la Siippaistia
Moni on grillijonossa nyrkkiraudan kanssa, mutta IsoWeliSiippainen kulkee mäkissä aina teräksisen leivosmuotin kanssa. Toisinaan se herättää hämmennystä.
"Kun mun vuoro jonossa tuli, niin tilasin kolme erilaista junnumcfeastia, joista yhden ilman juustoa. Sitten salaatin, porkkanat, hedelmäpussin ja currydipin. Askartelin, kuvasin, askartelin vähän lisää mut aloin syömään ennen kuin safka jäähtyi.", Isoveli selittää sekoilujaan.
McFeast jr -trilogia - kasvis (buu), beef (jee), kana (buu).
Meidän blogilla on hurjasti lukijoita ja moni on nyt tällä viikolla varmasti funtsinut, että miksi pikaruokaketju Mäkkäri on ollut niin kuumasti esillä. Kyse ei ole sponsoroinnista, vaan siitä, että Siippaiset nyt vaan ovat olleet melkein koko elämänsä Mäkin eturintamassa.
1982 Isoveikka syntyi Tampereelle, eikä Suomessa ollut vielä yhtään Mäkkäriä. Mutta eipä sieltä ois saanut äidinmaidonkorviketta, niin turha vaiva. 1983 Syötiin mustaamakkaraa Tammelan torilla ja kaikki oli hyvin. 1984 Suomen eka Mäkkäri avattiin Tampereelle. Big Mac -hampurilainen maksoi 13 markkaa. 1985 Maailmanparaspikkusisko kuulee Mäkkäristä ja syntyy. 1986 Siippaistenperhe käy lentokoneella Yhdysvalloissa testaamassa, polttaako Mäkin omenapiirakka suuta samalla tavalla kuin Suomessa. 1987 Kärsittiin kuulema hampurilaisallergiaa. 1988 Mäkkäri jotenkin vain unohtui, koska oltiin jo muutettu Joensuuhun, jossa hampurilaisia sai vain Hampurillasta ja Holidaystä. 1994 Mäkkäri avataan Joensuuhun. Isoveli oli jonossa etulinjassa ja valmistautui tilaamaan Quarter Pounderin. Ei osaa kuitenkaan lausua toivettaan, joten joutuu tyytymään [mäkfiistiin]. Takana olevan kaverin kädessä luki muistojen mukaan kuulakärkikynällä kirjoitettu [pig mäck]. Ravintolassa järjestettiin avajaisten kunniaksi ongintaa, josta voitti ainakin legoja.
1995 Batman Forever -leffan myötä Mäkkäriin tuli käsittämätön kolmen pihvin hampurilainen, jota Siippaiset tuskin söivät. Sen sijaan keräilimme Batman-laseja, joita käytettiin viimeksi mm. Isoveljen polttareissa.
1995 Pikkusisko pääsee peruutuspaikalta Mäkkärissä juhlituille synttäreille. Ohjelmassa pillien heittoa liikkuvaan karuselliin.
1996 Joensuun keskustan yläasteen käytävillä kiertää Mäkkärin vastainen adressi. Siippaiset eivät kirjoita siihen nimeään. Pikkusisko ei tainnut edes olla yläasteella.
1997 Isoveli maustaa kötsäntunnin ruokaa El Maco -ranskismausteella. Hampurilaisklassikko oli ilmeisti tullut valikoimaan jo pari vuotta aiemmin ja pysynyt siitä asti Mäkkärin historian parhaana ruokana. 5/5.
2006? Joensuun keskustan Mäkkäri lopetti toimintansa, mutta onneksi suurin osa kaupungin asukkaista oli evakoinut itsensä jo muualle. 2007 Isoveli syö toistaiseksi ainoan Big Röstin keihäänheittäjä Tero Pitkämäen takapihalla kuumottavalla paparazzi-keikalla, katso kuvat! 2008 Euron juuston hinta nousi hetkellisesti 1,10 euroon. Lol. 2009 Pikkusisko on vaihdossa Thaimaan Phuketissa ja tilaa McDeliveryn kautta Bic Macin ja Sundayjäätelön suoraan hotellille. Samalla
reissulla hän myös ihastuu katkarapuhampurilaiseen, mutta siitäkin tulee
oikeastaan vain paha olo. Isoveljen mielestä Tokyo Shrimp on yksi kolmesta parhaasta mäkin hampurilaisesta. 2012 Siippaistia-blogi perustetaan ja Big Mac -hampurilainen maksaa 4,10 euroa.
Knoppitietoa: Ilmeisesti kumpikaan Siippaisten sisaruksista ei ole koskaan tilannut mitään McDriven kautta, etenkään Filet-O-Fish-hampurilaista. Itseasiassa Pikkusiskosiippainen ei taida paljon Mäkkärissä käydäkään.
SiippaisVeli esittelee nyt ainakin parin postauksen ajan kreiseimpiä juttuja, mitä Mäkkärissä voi tehdä.
Eka on kuitenkin paljastettava, mitä Mäkkärissä ei kannata tehdä: tilata raneja. Ne ovat usein lötköjäpötköjä. Kassalta pyydetään tilalle tietysti lisäkesalaatti, koska sen mukana tulee laadukas veitsi-haarukkasetti ja viinietikka.
Hyvä ruoka-annos kootaan Mäkkärissä niin, että salaatit kaadetaan tarjottimelle, viinietikkaa mukaan, hampurilainen päälle ja herkuttelemaan - veitsellä ja haarukalla tietysti. Ollaanhan arvostetussa ravintolassa.
Olkaa hyvä, QP a la Siippainen eli Quarter Pounder tuplapihvillä ja salaatilla. Juomaksi tiätty tuoremehu.
Mäkkärin haarukka ja veitsi kannattaa ottaa mukaan ja pestä.
Todennäköisesti ne ovat paremmat, mitä sulla himassa.
Siippaisen HappyMeal
Lähipäivinä tulossa lisää kreisiä mäkkärituunausta. Homma menee aivan hulluksi!