Isoveljen ja Pikkusiskon fiilistelyä arkisten megamogailujen ja niiden välttämisen välimaastossa
perjantai 14. joulukuuta 2012
Kolmentoista korinat
Olen kiitollinen siitä, että:
37. Sain askarrella vinon pinon ihania kauniita joulukortteja ja muistin laittaa ne oikeana päivänä myös postilaatikkoon.
38. Höpöttäessäni töissä korteista, myös jokunen muu heräsi teemaan "Viimenen päivä postittaa joulukortit 60 sentin merkillä".
39. Lähikauppiaaseen voi luottaa. Duosta meni sähköt pois pahimaan töistäpaluu ruokaostosaikaan ja jäin vaille jokapäiväistä ruisleipääni, melkein alakerrassa olevaan pikkukauppaan saakka eivät sähkökatkot ulottuneet ja maailman mukavimmat myyjät möivät leivän lisäksi myös jukurttia ja kurkkua.
torstai 13. joulukuuta 2012
Kahtatoista katsellaan
34. Kun on känkkäränkkämieli, niin Teekkari tuo jätskiä kaupasta!
35. Jääkaapissa oli kinuskikastiketta jätskin juureen.
36. Pakastimessa oli puolukoita kinuskikastikkeen kaveriksi.
Syntyi täydellinen iltapala.
Mut silti ihan erityiskiitollinen olen siitä, että eilen ennätin nähdä SiiPPaistin ykkösfania, joka oli saapunut Tampereelle fanitapaamiseen Skotlannista saakka. Tää fani on saanut seurata sisarusparven kohelluksia jo jotain 23 vuotta. Huhhuh ja kaikki kunnioitus Kaissi-Maissi Kalakaverille.
![]() |
| Missä Wallu? Mun ja Kaissin lempikirja pienenä. Siitä muistona Kaissilta saatu muki, siitä maistuu kahvi työpäivän lomassa. Kiitos myös superihanasta kännykkäpussissa. |
Yhdennentoista yninät
Eilen tai toissapäivänä olin kiitollinen koska,
31. Löysin kaikki hankeen tippuneet legot.
32. Sain hyviä uutisia liittyen Jyväskylän panimo-sceneen
33. Sain hyvää ruokaa Ali Baba -kebabissa Jyväskylässä.
Näistä kahdesta viimeksi mainitusta asiasta lisää perjantain Keskisuomalaisesta.

| Siippaistia-blogi ei suosittele legorasioita. Tippuvat helposti hankeen. |
tiistai 11. joulukuuta 2012
Kymmenennen kiitokset
28. Sain viimein soitettua hierojalle ja sain ajan heti huomiselle, vieläpä kotikäynnin! Katsotaan, mitä triggerpisteet tykkää.
29. Tulin kotiin ja oli kamala nälkä. Mielikuvitus riitti taikomaan kaapista yllätyshyvää ruokaa: possusuikaleita ja pinaattia pakkasesta, salsanjämät ja kermapurkki jääkaapista ja nahistunut inkivääri pöydältä. Äidin antama inkiväärinraastin on muuten tosi super, siitä olen tosi superkiitollinen.
30. Oli illalla mukavasti aikaa touhuta kotona ja askarrella joululahjoja. Teekkarin mielestä lopputulos oli hattu, katsotaan, mitä mieltä lahjansaajat ovat.

| Pikkusiskon Joulukuusi heinäseipäistä |
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Yhdeksännen ylpeydet
Tänään isoveikka on ollut kiitollinen, että...
25. Sain lumet katolta alas turvallisesti.
26. Piparit eivät palaneet uuniin, vaan olivat superxmasgood!
27. Yksikään frisbeekiekko ei hävinnyt lumeen, kun kävin testaamassa Ritovuoren ykkös ja ysiväylät lumitunnelmissa.

| Tervetuloa Ritovuorelle! |
![]() |
| Missä kiekko luuraa? |
![]() |
| Frisbeegolf on hauskempaa ilman hyttysiä. |
lauantai 8. joulukuuta 2012
Lemmenterveiset Haapajärveltä
Hello hello herkkusuut!
Muistatteko Siippaistia-blogin legendaarisen päivityksen, jossa testattiin Pihtiputaan Shellin Sveitsiläinen-pullaa?
![]() |
| Haapajärven ABC:n paikallinen erikoisuus. |
Lemmenlautanen on juuri sitä mitä lupaa. Suosittelen. 5/5
![]() |
| Extratupsu persilijaa, eikä todellakaan mitään silolehtistä. |
![]() |
| Terveiset Halpahallin huumoriosastolta! |
Vaikka Haapajärvi ei hääviä vaikutusta tehnytkään, pitää kylällä vielä vierailla. Järjestetäänhän siellä ensi kesänä herättäjäjuhlat. Lisäksi on nähtävä Mika Myllylän mitskut ja otettava selvää, missä tuo annokselle nimen antanut Lemmensilta on.
Kahdeksannen katsaus
Huh,
Oon jo aamusta klo 7 asti ollut tosi kiitollinen moneen asiaan tänään:
22. En nähnyt painajaisia, vaikka käytiin eilen kattoo Suomen himoituin kauhuleffa klo 22 näytöksessä (Miettikää, en ees nukahtanut!!) Leffan kesto 1 h 14 min. Todellakin joka 12 euron arvoinen! Leffan aihepiirikokemuksia syventämiseksi käytiin maistelemassa Plevnassa yhdet Severit. Joko nyt joku arvaa, mistä elokuvasta kyse? Tiätty Salkkarit - Nightmare - Painajainen merellä <3 Kyllä tosi fani tietää, mistä puhuu.
23. Onnistuin eilen hakkaamaan puhelimeen kolme kertaa pin-koodin väärin (luulin, että kysyi suojakoodia, kun en mielestäni ollut välissä sammuttanut puhelinta). En jaksanut illalla vaivata päätäni asialla, mutta heräsin vaivaamaan sitä sitten kuudelta aamulla. Seiskaan mennessä löysin toisen sim-korttini ja keksin soittaa liittymän asiakaspalveluun. Olen todella kiitollinen, että juttelutuokion robotin kanssa jälkeen sain tähän aikaan puheyhteyden lopulta myös ihan oikeaan ihmiseen. Puhelin toimii taas! JesJES!
24. Tästä päivästä taitaa tulla tosi kiva: Pääsen pitkästä aikaan tänään lauantain joogatunnille ja sen jälkeen luvassa kahvittelua ystävien kanssa. Lisäksi Teekkari täyttää tänään tärkeitä vuosia ja lupasi, että saan leipoa illalla kakun. Ajattelin soveltaa yhtä juustokinuskikakkua. No kyllähän sen tietää, kun pikkusisko lähtee siippaissoveltamaan leivontaohjeita... ( ai miten niin leivinjauhe pitää sekoittaa ensin vehnäjauhoihin?? Kai tänkin kohdan voisi oikaista, jos on yhtä noheva kun pikkusisko)

| Pikkusiskon maalaaman voimakuva Työväenopiston kurssilla. Jos ois tänään ollut tyhmä, eikä ois hoksinut etsiä toista sim-korttia, niin tätä taulua tuijottelemassa oisin ihan varppina saaaut lisäpuhtia. |
Kootut selitykset:
asiakaspalvelu,
juustokinuskikakku,
puk-koodi,
robotti,
Salkkarit leffa,
voimakuva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)