sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hihna kiristyy, kuka piristyy?

Tänään haluan mussuttaa ja mäsäyttää koirafoorumeista. Minulla on niistä monta mielipidettä. Ihan yhtä monta kun foorumeilla on mielipiteitä. 

Olen etsinyt vinkkejä, apua ja tietoa miten koiran saa nätisti käveleämään hihnan päässä. Tuhannet sadat blogit, kirjat, opukset, keskustelufoorumit ja nettisaitit läpikahlattuani olin varmasti keskiverto koiranomistajaa fiksumpi ja tietäväisempi, miten opetetaan koira olemaan vetämättä hihnassa.

Ihan hyvä tietotaito sinänsä, jos onglema olisi ollut se, että koira vetää. Mikään opus, foorumi, tai vinkkilinkki ei antanut minulle tietoa, miten ratkaistaan ongelma, jossa vetäjän roolissa joutuu olemaan ulkoiluttaja ja kuinka tästä vetämisestä päästään eroon.Jopa oman mielenterveyden kannalta olisi askelta (tai paria tuhatta) mukavampaa, jos koira vaikka kävelisi lenkillä ihan itse.


Teit niin tai näin, niin aina väärin päin.

Alkuun olin todella innoissani koirafoorumeista. Täällähän ihmiset ihan aidosti neuvovat toisiaan ratkomaan kinkkisiä pulmia tai pohtimaan villin veikeitä temppuja. Erityisesti mieleen on jäänyt yksi keskustelu, jossa ihan aidosti pohditaan, kuinka koiran saa soittamaan ovikelloa, kun se haluaa ulos tarpeilleen (Pikkusisko Siippainen on kyllä tästä vähän hämillään, eikös ovikellot sijaitse yleensä ulkona ja jos koira sitä pystyy soittamaan, niin sehän on jo päässyt ulos, eikö???)

Mitä syvemmälle foorumien sisälle eksyin, paljastui myös niiden raadollisuus. On oikeastaan häpeä, että yksikään ihminen on ollut niin pölvästi, että uskoo pystyvänsä elättämään koiransa edes jotenkuten hyvinvoivana ja onnellisena. Vähintäänkin  lenkkeilytät koiraa liikaa tai liian vähän, mutta annasolla, jos talouteesi eksyy joskus sellainen herkku kuin suklaa. Silloin saa vähintään syytteen murhanyrityksestä!

Sen jälkeen kun koirani meni syömään postilaatikosta kolahtaneen suklaalevyn, en ole foorumeille palannut. Paitsi sitten, kun koira keksi, että lenkillä voi itsekin kävellä ja mitä nopeampaa kävelee, sitä kireämmälle panta kiristyy, ja mitä enempi se kiristyy, sitä pahemmalta se tuntuu ja siitä tunteesta kai pääsee eroon..vetämällä? Piti palata takaisin vinkkien ja niksien maailmaan. Kannatti, oikotietä ei ollut, mutta koira on jo melkein hoksinut, mitä "vierellä" tarkoittaa.

Auttaa myös hartiavaivoihin.



2 kommenttia:

  1. Tessulla vierelläkulkemiseen auttoi tietty ikä, oiskohan se ollut joku kypsä 11 v., jolloin elämässä ei enää ihan joka hetki tarvinnut hötkyillä. Siihen auttoi myös se, että kolme vuotta sitten Tessusta tuli viimein normaali ahne koira, jota alkoivat herkut kiinnostaa (sitä ennenhän olisin voinut heilutella lenkillä kädessäni vaikka metristä hk:n sinistä ilman reaktiota [joo, kuulostaa jotenkin rivolta]). Nyt melkein 15-veenä Tessusta on taas tullut niin omanarvontuntoinen, että koko ajan mennään kaukana edessä, jäljessä tai vähintään sivusuunnassa etäällä (häpeääköhän se mua niinkuin muutkin 15-vuotiaat vanhempiaan?),

    VastaaPoista
  2. Kiitti sympatiasta. Elmaakaan ei välttämättä herkut kiinnosta, mutta Yks houkutin on löytynyt kävystä. Niillä leikkiminen on parasta viihdettä, joten niistä on löytynyt ainakin hetkittäin motivaatiota olla nätisti. Hetkittäin = pari sekuntia kerran 10 min ;)

    VastaaPoista