maanantai 22. syyskuuta 2014

Kuppikakkujen kauneuskilpailu


Montako kertaa veikkaatte pikkusiskon leiponeen kuppikakkuja? Myönnetään, ensimmäisellä kerralla ei voi olla seppä syntyessään, mutta kyllä jos meinaa jollekin tällaisia mörököllejä tarjota, niin a) on ihan rehdin avoimesti myönnettävä olevansa aito Siippainen b) on otettava vastaan nöyrästi kaikki kommentit aivomassasta ja matokasoista.

Huumorilla tästäkin selvittiin,  eikä viimekesäinen morsmaikku perunut kaasoutta eikä onneksi myöskään saanut inspiraatiota tilata hääaamun brunssille meikäläisen tekeleitä.
Have a Happy Day!
Maku oli tietysti kohdillaan, kuten Siippaisilla aina. Ohje on MeNaisista ja kyseessä on sitruunalakritsakuppikakut.

Vaikka ulkonäkö oli mitä oli, Pikkusisko ei lannistu. Ei kuulu ihan päivittäiseen sanavarastoon. Uusi MissSuperKeittiö -tittelin kalasteluyritys oli muutama viikko sitten synttärisankarin juhlapäivänä. Ajattelin taiteilla työkamuille kaikkein komeimpia kuppikakkuja.. Mutta niinhän se tälläkin kertaa meni, taiteilu olisi parasta jättää öljyväriluokkaan. Kunhan jaksan kaivaa kuvan kännykästäni niin ymmärrätte miksi. 

Tosin, koska käytännössä banaanitriplasuklaamuffineissa ei voi olla mitään vikaa, luulen, että Pikkusiskon muffinssitaidoista tullaan vielä kuulemaan!


2 kommenttia:

  1. Aben epäaktiivisuus on liki noloa! -pinis

    VastaaPoista
  2. Pikkusisko on ihan samaa mieltä. Taitaa Isoveljellä olla niin kova meno, että ei ennätä edes omia megamogiaan huomaamaan.

    VastaaPoista