torstai 19. syyskuuta 2013

Seivästä sisustus

Heinäseipäistä on tullut muodikas sisustuselementti. Tikkaita myydään huutonetissä hurjin hinnoin, sistuskaupoissa olen kauhistellut jopa 100 euron hintalappua.

Taas on onni tuntea Teekkari ja etenkin koska sukuperintönä saarijärveläisen autotallin liepeillä nojailevat heinäseipäät kuuluvat samaan pakettiin.

Talvella testattiin parisuhteen kulmarautoja ja Pikkusisko sai kokeilla, miten saha istuu käteen ja kuinka kaunista jälkeä poralla kairataan. Parisuhdelaatuaikaa ja tuloksena eniten komeimmat sisustustikkaat.

Viime lauantaina paistoi syksyn viimeinen aurinko mutta askartelupajan porapenkki ja kolme uutta heinäseivästä kutsuivat. Kaikki lähti n 1, 5 vuotta sitten liikkelle, kun Teekkari lupasi tehdä kenkätelineen. Siippaiseltahan se ei noin vain onnistuisi, se nyt on varma. Mutta Pikkusiskon innostavalla voimalla ja tasaisella muistutuksella (sekä lattialla sikinsokin lojuviin kenkäpareihin tympiintymisellä) homma sai varmasti luovimman hyppäyksen eteenpäin ikinä.

Itsehän olisin varmaan vaan sahannut ja porannut. Teekkari piti onneksi järjen mukana ja sanoi, että huolella suunniteltu on tänä viikonloppuna valmiiksi tehty. Mittailtiin seinän leveyttä, mittailtiin seipäiden pituutta, otettiin myös huomioon heinäseipäiden tappien reiät! Mutta mikä yllätti eniten, Teekkari kaivoi tietokoneen uumenista ohjelman, jolla se mallinsi kenkätelineen 3D muotoon. Kyllä tämä jo todistaa, ettei 7 vuotta korkeakoulussa ole voinut mennä hukkaan.

Valmista tuli. Ja komea tuli. Ja täydellisesti meidän eteiseen istuva.


Pakko vielä tunnustaa se Siippaistelunarvoinen tarina tässäkin onnistumisessa. Tiedättekö millä nuo takana olevat designisti asetellut seipäänpäät ovat kiinni? Vastaus: ei millään. Ne jäivät yli ja laitoin ne nojaamaan tuohon seinää vasten.
Näyttää aika täydelliseltä -- pysyivät pystyssä noin tunnin.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Moccamaster eli palapeli

Tämä blogi perustettiin sen takia, ettei tarvitsisi Facebookia käyttää. Toisin kävi. Roiskitaan nyt jämät tänne, olkaa hyvä.


Vinkathaa ihmeessä, kun tiedätte jonkun tavallisen hyvän suodatinkahvinkeittimen. Kahvihifistelijät elkää vaivautuko. Osataan kyllä sekin homma, mutta aina ei vaan jaksa. 

Siippaistelemisiin!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kesäkilpailun voittaja on tässä!

Vanhan joensuulaisen sananlasku mukaan kesä loppuu Ilosaarirockiin. Koska kumpikaan Siippaisista ei siellä ollut, niin kesälle annettiin jatkoaikaa elokuun loppuun. Samoin kesäkisalle!
Oikea vastaus oli: tulikuuma pizzakivi sulatti reiän nurmikkoon.

Kilpailun voitti kuvassa näkyvä henkilö. Palkinto eli kyseinen lego-ukko toimitetaan voittajalle henkilökohtaisesti. Onnea! Ja muille enemmän onnea ens kisaan.


torstai 22. elokuuta 2013

Tee se itse - Haapajärvi

Haapajärven pisteet nousussa

Tämän kesän suurin pettymys on ollut Haapajärven täydellinen missaaminen.  Isoveli ei ennättänyt herättäjäjuhlille eikä ennätä nyt lauantainakaan, kun huutokauppakeisari Ari Palsanmäki pitää Haapajärven keskustassa myyntishow'n. Tarjolla olisi myös Woimamieskisat. Haapajärvi on hetken maailman keskipiste.

Haapajärvi on tällä viikolla ehkä kuumempi paikka kuin koskaan. Tosiaan tuo Huutokauppakeisarin spektaakkeli ja sit oli yks juttu Selänne-paikallislehdessä. Siinä ihmeteltiin koko sivun jutun edestä, että miten ihmeessä Haapajärvi voi olla Suomen teepääkaupunki.  Pääkirjoituksessakin asiaa makustellaan.


Isojuomarivelihän yritti taannoin etsiä  sitä haapajärveläistä teetä, mutta eipä sitä ankeassa pitäjässä ollut. Selänne-lehti kuitenkin tiesi kertoa, että nyt Haapajärvi-Tee on lanseerattu uudelleen ja kaupunki aikoo tosissaan käyttää Tee-imagoa kaupungin markkinoinnissa.

Tiesittekö muuten mistä tuo Haapajärven tee-status tulee? Lukekaas kohta, mutta älkää vetäkö kahvia väärään kurkkuun.

"Keski-Euroopassa esitettiin televisiossa mainosta: Haapajärvellä juodaan jääteetä. Mainos kertoo, että Haapajärvellä on 27 astetta pakkasta.
Ihmisryhmä tarpoo lumihangessa ja miettii, onko jo tarpeeksi kylmää. He aukaisevat jääteetölkkinsä ja vuoristossa tulee lumivyöry. Nuoret, englantia puhuvat ihmiset hautautuvat lumeen. Kun he kaivautuvat lumesta, he toteavat jääteen olevan vihdoin tarpeeksi kylmää. Tämän mainoksen seurauksena Haapajärvi julistautui teekaupungiksi 22.12.1999."
IsoveliSiippainen yrittää syksyllä käydä Haapajärvelle ja ottaa selvää onko tuosta tuppukylästä tullut teetä ja sympatiaa.





sunnuntai 11. elokuuta 2013

Päivä ilman Siippaistelua

Jäätelöpohjaiset drinkit on ankeita. Niitä on mahdoton saada imettyä pillin läpi.
Sen sijaan yökerhot voisivat myydä jäätelötikkuja. Niiden syöminen viilentää ja puuduttaa suun. Tässä asiassa aikaansa edellä on Niemenharjun viihdekeskus Pihtiputaalla. Jäätelötikku maksoi euron.

Siippaisten suuri suku kokoontui syntymäpäiväjuhliin Tampereella. Sivusukulaisten suureksi pettymykseksi kukaan ei siippaistellut, vaikka huhujen mukaan eräs vieras kävi talonkin katolla.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Maailman surkein BBQ-kastike

Siippaisteluasisarukset ovat jo reilun vuoden ajan luottaneet jyväskyläläisen T*mun bbq-kastikkeisiin. Heinäkuisessa mielenhäiriössä kaupasta lähti sisarusten yhteisiin grillibileisiin Saarioisen Miami-lime-chiligrillaussoossia. Syynä tähän onnettomuuten oli joko taivaalta iskenyt ällistyssalama tai "makea" etiketti.

Ensimmäinen salaatinkastikkeelta näyttänyt tippa paljasti, että kastike on käyttökelvotonta. Maku muistuttaa sweet and sour -tunnetta kun  oksentaessasi nuolaiset wc-pöntön lime-raikastinta. Euro Shopperin pikakahvikin on parempaa grillauskastiketta. Buu/5.


Siippaistelemisiin ja ensi kerralla parempaa ruokahalua!



Yllätyksiä jääkaapista

Arkena on niin kiire, ettei ruokaa hakiessa edes jääkaapin valo ennätä syttyä. Lomalla on aikaa tutkia paremmin jääkaapin sisältöä. Inventaario on tärkeä, koska marjojen säilömiskausi käy kuumana.

Isoveljen jääkaapista löytyi kytemästä Rajah Tikka Curry -tahnaa ja kuivakaapista punaisia linssejä. Puisevien ainesten nerokkuus paljastuu kun sotkee ne yhteen.

1. Keitä linssit kanaliemessä reilusti yli.
2. Sotke tahnaa mukaan maun mukaan.
3. Syö vaikka iltapuurona.