Isoveljen mielestä on ollut loistava idea jakaa joulukalenterissa pähkinätarinoita. Toiseksi viimeisessä luukussa on tarjolla aivopähkinä, jolla voit testauttaa oman siippautesi.
Kuinka monta F-kirjainta löydät seuraavasta tekstistä:
FINISHED FILES ARE THE RE-
SULT OF YEARS OF SCIENTIF-
IC STUDY COMBINED WITH THE
EXPERIENCE OF YEARS.
Tulokset:
0-2. Olet sokea kuin yön siippa.
3. Olet keskiverto-siippaistelija. Isoveli sai saman tuloksen.
4-5. Sulla ei taida olla kaikki pähkinät joulukalenterissa.
6. Oikea vastaus! Tähän ei aito siippaistelija pystyisi!
7. Taidat lisätä liikaa F-sanoja puheeseesi. Pese suusi pesupähkinällä.
Isoveljen ja Pikkusiskon fiilistelyä arkisten megamogailujen ja niiden välttämisen välimaastossa
maanantai 23. joulukuuta 2013
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
22.Luukku: Tukka hyvin mut näkyyks rusetti.
Pikkusiskon joululokaatio on siirtynyt maalle. Maalla pitää muistaa, että musta joulu on todella musta. Jopa niin musta, että Kaupunkilaiskoira-Elmaa ei paljoa kiinnosta ulkona ihmetellä. "Mistä tänne tulee valot?" se vinkuu ja liukastelee sateen liukastamalla jäisellä pihatiellä.
Kaatosade ei meitä muutoin hetkauta. Leivinuunin lämmössä on hyvä pyöritellä mehiläisvahakynttilöitä ja kolvata asanoita. Iitan Lähipuodin innoittamana tuli taas mieleen monto juttua, mitä voisi omin pikku kätösin väkäsellä. Myös Elman villatakki on edennyt monta senttiä.. en vaan kyllä enää itsekään usko, että aatoksi tulee valmista. Hukattiin se oikeastaan jo valmis ja kerran testattukin tekele johonkin ajomatkalla.
Elman vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä. Vai mitä? Mami sitoi kaulaan rusetin ja perjantaina käytiin trimmaamassa karvatura joulukuntoon, niin johan kelpaa!

| Ommmmmm |
| Todellisuus. |
lauantai 21. joulukuuta 2013
21. luukku - Iskä jatkoi perinnettä
Isoveljen (ja Pikkusiskon, ellei vaihtunut synnärillä) isä aloitti viime vuona vinhan perinteen. Se lähettää postissa joulukinkun Pihtiputaalle. Postikulujen kuolettamiseksi pakettiin oli pakattu tänä vuonna myös luomupähkinöitä. Valitettavasti ne syötiin niin nopeasti, että kuva unohtu ottaa.
Korvaukseksi voidaan tarjota kuva Lidlin tarjouspähkinöistä ja kalkkunan ja kastanjan makuisia sipseistä.
obs! Ensi kerralla pitää katsoa, miten paljon pinjansiemenet maksaa Lidlissä. Pihtiputaan K-kaupassa 100 gramman pussi maksoi 8,99. Eli melkein saman verran kuin muikunmäki. Huh! (

Kootut selitykset:
deluxe,
joulukalenteri,
lidl,
muikunmäti,
pinjansiemenet,
pähkinä
perjantai 20. joulukuuta 2013
20.Luukku: Muotina Mukavuudenhaluisuus
Pikkusisko Siippainen saa töissä kuittailua tyylistä. Tähän asti on totuttu, että meikäläinen hiihtää töissä villasukat jalassa, mutta nyt loskakelien litistessä neiti Siippaisen jaloissa ei lotise märät sukat vaan Vikingin vaelluskengät tai Salomonin goretex-lenkkarit . Näyttäähän se siltä,että ois ratsastustunnille menossa vaan eipä paljoo varpaitakaan palella.
Elmalle mukavuudenhaluinen ulkopukeutuminen on tuottanut haasteita eikä karvakuono ihan hoksaa, että sisälle ois varmaan tuhatkertaa kivempi tulla, jos ei olisi jalkakarvat kainaloita myöten kuraliejussa. "Jos puet päälleni kurahaalarin, kakkaan heti sisälle" se sanoo.
Elma kulkeekin muodin kanssa ihan omia latujaan. Tällä hetkellä vaikutteita otetaan 90-luvulta ja permis kasvaa kivasti silmien peitoksi. Selkään on kasvatettu sellainen reuhka, että kunhan ei paukkupakkaset jouluna ois, niin kyllä tämä koira kestää!
Elma on viihdyttänyt pitkin syksyä toimistokoirana niin pukumiehiä kuin ruokalan tätejä. Kaverina riehuu muutamaa kuukautta vanhempi Nala. Koirat kiittävät viimeisen työpäivän kunniaksi kuluneesta vuodesta ja näyttävät lomaluukkia. Elmalle ei ole tosin vielä kerrottu, että puoli viideksi mennään kasvattajan luo kylään moikkaa siskoa ja veikkaa... ja trimmiin.

Sunnuntaina voin paljastaa, millaiseen juhlakuntoon karvaturri laitettiin.
Ja se neuleprojekti...deadline häämöttää, mutta ei toistaiseksi raportoitavaa.
torstai 19. joulukuuta 2013
Luukku 19. Tarjoilija, vuosikertaviinissäni on pähkinöitä
Kiitos kaikille, kun eilen toivottivat Maailman Parasta Isoveljen päivää!
Jouluun on enää muutama päivä (ja sitten tämä ankea joulukalenterikin loppuu). Isoveli kaivoi vanhat ruokalehdet esiin ja funtsi, mitä eksoottista jouluruokaa tekisi. Vuoden 2004 Viini-lehden joulunumerosta löytyi houkutteleva resepti, jossa on pussillisen verran pähkinöitä.
Huom! Samaisessa lehdessä on muuten kirjailija Tuomas Vimman haastattelu, jossa hän kehuu italialaista Lacryma Christi del Vesuvio Rossoa. Haastattelun ja Helsinki 12 -kirjan huuruissa Isovelikin lipitteli usein kristuksen kyyneliä 2000-luvun alussa joi.

Possua curry-pähkinäkastikkeessa
6 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
100 grammaa kuorittua inkivääriä
4 punaista chiliä
1 tl inkiväärijauhetta (häh! inkivääriähän tuli jo!)
10 mantelia (jee! pähkinöitä!)
1rkl korianterijauhetta
1 sitruunan kuori ja mehu (lidlistä saa luomua!)
1dl öljyä (ihme ettei lue et hyvää oliiviöljyä. käyttäsin lidlin pähkinäöljyä)
Leikkaa keltasipuli, valkosipuli ja inkivääri pieniksi. Freesaa niitä öljyssä, kunnes pehmenevät, Leikkaa chilipaprikat pieniksi ja poista siemenet. Sekoita joukkoon. Lisää inkiväärijauhe, mantelit, korianterijauhe sekä sitruunan kuori ja mehu.
Kuumenna kiehuvaksi. Anna jäähtyä. Kaada currytahna yleiskoneeseen ja soseuta tasaiseksi.
Possu
5dl kookosmaitoa
1/2 currytahnaa (jonka just teit)
1/2 dl kalakastiketta (pirkalla on kätsyi pikkupulloi)
2rkl tummaa sokeria
1dl cashewpähkinöitä paahdettuna (älä polta!)
450 grammaa porsaan ulkofilettä kuutioina (itse käyttäsin ehkä jotain rasvaisempaa)
2 limetin kuoret
1 chilipaprika
suolaa, mustapippuria ja thai-basilikaa.
Kaada puolet kookosmaidosta kattilaan ja kiehauta se miedolla lämmöllä. Sekoita koko ajan. Laita joukkoon currytahna ja keitä muutama minuutti, kunnes tahna on sekoittunut joukkoon tasaisesti. Lisää kalakastike, sokeri ja sekoita nekin joukkoon.
Keitä 5 minuutin ajan hiljalleen ja lisää sitten loput kookosmaidosta ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon paahdetut pähkinät ja possupalat. Keitä 10 minuuttia.
Lopuksi mausta limetin kuorilla ja suikaloidulla chilillä sekä suolalla ja pippurilla. Koristele thaibasilikalla
Huom! Samaisessa lehdessä on muuten kirjailija Tuomas Vimman haastattelu, jossa hän kehuu italialaista Lacryma Christi del Vesuvio Rossoa. Haastattelun ja Helsinki 12 -kirjan huuruissa Isovelikin lipitteli usein kristuksen kyyneliä 2000-luvun alussa joi.
Kootut selitykset:
joulukalenteri,
lidl,
pähkinä,
resepti,
viini
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
18.Luukku: Värinä Pähkinä
Elma värisee jännityksestä. Juttu Äiti Siippaisen päässä ei tuoreimman tiedon mukaan olekkaan maapähkinän mallinen pipa vaan Elman uusinta uutta pakkasen ja pimeyden karkoittavaa joulumuotia. Muotia testataan luonnollisesti kaikilla aisteilla:
| Näyttää: nololta |
![]() |
| Maistuvuus: Ensituntuma - Ei moitittavaa |
| Tuntuu: en kehtaa myöntää, mutta suloisen pehmeä ja ihanan lämmin... |
| Liikkuvuus: Peppu nousee, jaksaajaksaa. | |||||||||||
| Haisee: seikkailulta! |
Kokonaisuutena 5/5
Oho, Siippaiselta on tainnut jäädä viimeistelyt kesken. Mutta se on Elman mielestä huippujuttu. Langanpätkät nimittäin.
Ihmetteletkö mitä nuo valkoiset pilkut selkäosassa ovat? Kyseessä on LUMIO - heijastava lanka, joten tämä päällä Elman saattaa jopa erottaa mustaa nurmikkoa vasten esim kännykän valolla äänen suuntaan sohiessa.
tiistai 17. joulukuuta 2013
17. Luukku - Kuinka saisin rikki kookospähkinän
Jos tämän blogin pitäjä olisi kunnianhimoinen, hän tekisi testin, miten kookospähkinä rikotaan. Sen sijaan tämän blogin pitäjä laittaa linkin Youtubeen ja katsoo Googlen kuvahaulla, mitä kuvia kookospähkinä antaa. Erikoista, että se antaa tommosen Pienessä Simassa kuvan, jossa on samanlainen pähkinäpipo kuin tos toissapäivän postaukses eli luukus. Ja Weberin-grillihiiletkin on hyvin edustettuina. Niistähän tää blogi kertoo aika usein. Jos tämän blogin pitäjä ois kunnianhimonen bloginpitäjä, niin varmaan ois ruinannut sponssihiiliä jo.
Huomenna vietetään muuten virallista Isoveljen päivää. Silloin juhlivat Isoveljet, Aappot ja Ramit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)