Äidin kanssa leipoessa ei voi epäonnistua

Eikös näytä herkullisesta ja helpolta lauantai-illan puuhastelulta? Vähän kuin mokkapalat, mutta valkosuklaisella twistillä. Juuri tällaiset reseptit ovat Siippaisia varten, ajattelivat pikkusisko ja äiti Siippainen kaivaessaan kaapista taikinakulhoja ja sähkövatkainta. 

En tiedä, missä kohtaan meni pieleen, mutta onneksi ei ollut vieraita tulossa kylään.

ps. Oli kaikesta huolimatta tosi hyvää, sisältä kivasti raakaa ja päältä sopivan mehukasta.

Lisää helppoja leivontaideoita?

T. Pikkusisko

Romanttinen luumukastike

Isoveljen luumuherkusta piti tulla hillo. Vua ei. Saatiin kastike. Sopii romanttisen jäätelön päälle.

Onnistuminen vaatii
-Kotipihan luumuja
-Jim Beam Red Stag -kirsikkaviskia
-limeä
-ripaus kohellusta
-liian vähän sokeria


Keitä luumut ja limet viinassa ja sotke joukkoon hillosokeria. Maun täytyy pysyä happamana.

Kuppikakkujen kauneuskilpailu

Montako kertaa veikkaatte pikkusiskon leiponeen kuppikakkuja? Myönnetään, ensimmäisellä kerralla ei voi olla seppä syntyessään, mutta kyllä jos meinaa jollekin tällaisia mörököllejä tarjota, niin a) on ihan rehdin avoimesti myönnettävä olevansa aito Siippainen b) on otettava vastaan nöyrästi kaikki kommentit aivomassasta ja matokasoista.

Huumorilla tästäkin selvittiin,  eikä viimekesäinen morsmaikku perunut kaasoutta eikä onneksi myöskään saanut inspiraatiota tilata hääaamun brunssille meikäläisen tekeleitä.

Have a Happy Day!

Maku oli tietysti kohdillaan, kuten Siippaisilla aina. Ohje on MeNaisista ja kyseessä on sitruunalakritsakuppikakut.

Vaikka ulkonäkö oli mitä oli, Pikkusisko ei lannistu. Ei kuulu ihan päivittäiseen sanavarastoon. Uusi MissSuperKeittiö -tittelin kalasteluyritys oli muutama viikko sitten synttärisankarin juhlapäivänä. Ajattelin taiteilla työkamuille kaikkein komeimpia kuppikakkuja.. Mutta niinhän se tälläkin kertaa meni, taiteilu olisi parasta jättää öljyväriluokkaan. Kunhan jaksan kaivaa kuvan kännykästäni niin ymmärrätte miksi. 

Tosin, koska käytännössä banaanitriplasuklaamuffineissa ei voi olla mitään vikaa, luulen, että Pikkusiskon muffinssitaidoista tullaan vielä kuulemaan!

Sairaslomalaisen sadonkorjuukeitto

Pikkusisko ei ole juuri sairastellut viiteen vuoteen, joten kun kurkkuköhä viimein iski, niin olo on kuin trukin alle jääneellä. Kun pari päivää malttaa hiihtää kotona villasukat varpaissa ja teemuki kädessä, niin eiköhän täältä vilttien alta kuoriudu entistä ehompi siippaistelija.

Koska en taudiltani päässyt kömpimään keittötä pidemmälle, oli päivän lounas loihdittava jääkaapin antimista. Tarjolla oli neljä porkkanaa, kourallinen pihtiputaalaisia itsenostamiani perunoita ja paketti fetajuustoa. Aidolla siippaisteluluovuudella näistä aineksista syntyy soppa kuin soppa.  Sen lisäksi muistin kurkata, miltä parvekesatoni näyttää, ja maustoin soppani hitusen jo rupsahtaneilla persillijalla ja basilikalla.

Parvekeviljelyn sadonkorjuuaika, sanon minä!

 

Keittoon tuli:
Porkkanaa, perunaa, valkosipulia, fetajuustoa, basilikaa, persilijaa, suolaa ja loraus maitoa. Sotketaan kaikki sauvasekoittajalla sosekeitoksi ja nautitaan keittolautaselta mieluiten lusikalla.Yummy!

Duunasin trukista, ei se piittaa kukista

Aikaisemmine esittelinkin jo trukkilavoista kyhättyä sohvapöytää (on muuten edelleen viimeistelyä vaille valmis, aitoon siippaistyyliin). Myös parvekkeemme joutui trukkilavasisustusboomin kohteeksi ja toukokuun aurinkoisina päivinä askartelin sinne maailman cooleimmat kukkatelineet.

Pari Siippaistelumegamogaa, joista muut voi ottaa oppia:
1) tee isommista trukkilavoista, näihin ei juuri mahdu multaa ja kastella täytyy joka hetki.
2) trukkilavaa ei tarvitse maalata jokapuolelta, koska suurin osa siitä ei ole näkyvillä
3) orvokit on niin kauan kauniita, kun niissä ei ole vartta.
4) orvokit on niin kauan kauniita, kun niitä muistaa kastella
5) älä laita suoraan vain multaa, vain esim jätesäkki pohjalle. Toisaalta, silloin multa saattaa möhiä hapen puutteesta. Jos jollain on tähän joku vinkki, niin riemulla otetaan vastaan
6) älä unohda kastella
7) älä päästä kirvoja salaattiin
8) ensi kesänä keskityn pelkkään persilijaan, se on ainoa, mikä onnistui täydellisesti!

Todella säälittävää kuvien asettelua, mutta olen jossain muussa asiassa parempi, kuin siinä.

Kun spagetti katkeaa, kenen hermo ratkeaa?

Pikkusisko on aika haka arvioimaan sopivaa ruokamäärää. Perunoita riittää minulle kaksi ja Teekkarille viisi. 400 g jauhelihakastikkeesta syödään yhdessä kerran ja lopusta jää minulle vielä pieni lounas seuraavalle päivälle. 250g jauhelihakastikkeesta saattaa riittää molemmille huomisen lounas, mikäli olen ovela ja huijaan sekaan 500 g tomaattikastiketta, pari isoa sipulia ja pötikän sulatejuustoa. Ylimääräisiä tähteitä jää yli hyvin harvoin eikä ruokaa tarvitse juuri jätteeksi päättää.

Onneksi tässäkin asiassa keskitietä tasapainoittaa se, että spagetin keittämisessä olen todellinen Siippainen. Ensiksikään en osaa pätkääkään arvioida, mikä on sopiva määrä yhdelle tai kahdelle, saati seuraavan päivän tarpeiden huomioiminen. Toiseksi, lätkin aina puolet spagetista seinään, koska olen kuullut huhuja, että jos spagetti jää seinään kiinni, on se purutuntumaltaan täydellistä. Meidän seinässä on vissiin joku vika, kun ei ne tartu. Lopputuloksena vauvankin hampaille sopivaa höttöä. Kolmanneksi, hermot menee myös spagetin säilytysratkaisua jaaritellessa. Pussi ei ole kauheen kätevä. Kattokaahan vaan, mitä viimeksikin kävi, kun unohdin, että se olikin jo kertaalleen aukaistu.

 Kuulema kaupoissa myydään tätäkin arjen asiaa helpottavia välineitä, mutta vielä en luovuta.

Lopuksi mielipidekysymys: Saako spagetin katkaista, kun se laitetaan keittymään?
Meillä katkotaan, koska Siippaisten tyyliin saattaisi kuulua vahinko, jossa spagetti unohdetaan toisesta päästä pehmittyään hämmentää tasaisesti kypsyväksi pastakasaksi.

Hihna kiristyy, kuka piristyy?

Tänään haluan mussuttaa ja mäsäyttää koirafoorumeista. Minulla on niistä monta mielipidettä. Ihan yhtä monta kun foorumeilla on mielipiteitä. 

Olen etsinyt vinkkejä, apua ja tietoa miten koiran saa nätisti käveleämään hihnan päässä. Tuhannet sadat blogit, kirjat, opukset, keskustelufoorumit ja nettisaitit läpikahlattuani olin varmasti keskiverto koiranomistajaa fiksumpi ja tietäväisempi, miten opetetaan koira olemaan vetämättä hihnassa.

Ihan hyvä tietotaito sinänsä, jos onglema olisi ollut se, että koira vetää. Mikään opus, foorumi, tai vinkkilinkki ei antanut minulle tietoa, miten ratkaistaan ongelma, jossa vetäjän roolissa joutuu olemaan ulkoiluttaja ja kuinka tästä vetämisestä päästään eroon.Jopa oman mielenterveyden kannalta olisi askelta (tai paria tuhatta) mukavampaa, jos koira vaikka kävelisi lenkillä ihan itse.

Teit niin tai näin, niin aina väärin päin.

Alkuun olin todella innoissani koirafoorumeista. Täällähän ihmiset ihan aidosti neuvovat toisiaan ratkomaan kinkkisiä pulmia tai pohtimaan villin veikeitä temppuja. Erityisesti mieleen on jäänyt yksi keskustelu, jossa ihan aidosti pohditaan, kuinka koiran saa soittamaan ovikelloa, kun se haluaa ulos tarpeilleen (Pikkusisko Siippainen on kyllä tästä vähän hämillään, eikös ovikellot sijaitse yleensä ulkona ja jos koira sitä pystyy soittamaan, niin sehän on jo päässyt ulos, eikö???)

Mitä syvemmälle foorumien sisälle eksyin, paljastui myös niiden raadollisuus. On oikeastaan häpeä, että yksikään ihminen on ollut niin pölvästi, että uskoo pystyvänsä elättämään koiransa edes jotenkuten hyvinvoivana ja onnellisena. Vähintäänkin  lenkkeilytät koiraa liikaa tai liian vähän, mutta annasolla, jos talouteesi eksyy joskus sellainen herkku kuin suklaa. Silloin saa vähintään syytteen murhanyrityksestä!

Sen jälkeen kun koirani meni syömään postilaatikosta kolahtaneen suklaalevyn, en ole foorumeille palannut. Paitsi sitten, kun koira keksi, että lenkillä voi itsekin kävellä ja mitä nopeampaa kävelee, sitä kireämmälle panta kiristyy, ja mitä enempi se kiristyy, sitä pahemmalta se tuntuu ja siitä tunteesta kai pääsee eroon..vetämällä? Piti palata takaisin vinkkien ja niksien maailmaan. Kannatti, oikotietä ei ollut, mutta koira on jo melkein hoksinut, mitä "vierellä" tarkoittaa.

Auttaa myös hartiavaivoihin.