Joulun tärkein postaus! Koska tässä kerrotaan joulun sanomaa joululaulujen kielellä.
Vuoden 2016 uudet joululevyt ovat vanhan kierrätystä.
Kylie Minogue on tehnyt viime vuoden joululevystä Snow Queen Editionin, jossa on mukana kuusi uutta versiota.
Club For Five julkaisi kokoelman parhaista joulubiiseistään.
Yhdysvaltojen a cappella -ryhmistä vanhoja kappaleitaan on paketoinut uudelleen muun muassa minnesotalainen
Home Free. Texasilainen
Pentatonix on jenkkien isoimpia a cappella -ryhmiä. Edellinen joululevy ilmestyi kauan sitten vuonna 2014, joten tänä talvena oli uuden aika.
Suomalaisista joululevyistä huomiota on herättänyt
Aino Venna.
"Liian erikoista", sanoi Isoveli kuultuaan Joulumaa-taitelun.
Isoveljen soittolistalle on päätynyt myös Havaijin joulumusiikkia. Joulupukin tamineissa surffaa ainakin
Jimmy Buffet. Tyynenmeren joulukulttuuriin kuuluu vahvasti Mele Kalimaka -biisi, joka löytyy myös
Kacey Musgravesin levyltä.
Isoveljen mielestä joulun 2016 paras joululevy on
Lauren Daiglen Behold. Se on riittävän tunnelmallinen, mutta suuressa tuntemattomuudessaan tarpeeksi hipsteri.
Daigle on louisianalainen gospel-laulaja, joka on tehnyt tutuista joululauluista (Jingle Bells, White Christmas, Silent Night, O Holy Night) reippaita jazz-versioita.
2016: Spotifylista uusiin joululauluihin.
Muista myös
edellisvuosi ja
kultainen joulu 2014.