sunnuntai 10. toukokuuta 2015

B niinkuin Banaani

Kätevä kokonaisuus tuo banaani - helppo ja monipuolinen välipala ja raaka-aine, josta tekaisee mm maailman parhaat banaaniletut ja täyteläisen nokkosenmaun peittävän pohjan smoothielle.
Kätevä on myös banaanin luonnollinen pakkaus. Ekologinen materiaali, joka on helppo heittää eväsreppuun. Tosin on Siippaistelijalle joskus saattanut käydä niin, että pakkaus sisältöinen ja ilmankin on jäänyt laukkuun tai autonpenkin alle. Keskivertoihmiselle niin ei kuitenkaan käy, joten älkää huoliko, kyllä kuoret aina vähän pauketta kestää ja hajamielisyydettömät ihmiset eivät unohtele tyhjiä kuoria autoon. Sitä olen kyllä aina miettinyt, että miksi ihmiset laittavat banaanitertun pussiin kaupassa. Itse en koskaan laita - pitäisikö? Miksi?
Meillä on aina banaaneja! Taustalla Pikkusiskon taulu vuodelta 2013, Hervannan aamuaurinko.

Superkätevä on myös 18,14 kg kantava laatikko, jossa banaanit tuodaan kauppaan. Kelpaa ihan mihin vain kantamista ja säilytystä vaativaan ratkaisuun. Harvalla kaupalla on tiloja säilyttää laatikoita, joten tarkkana saa olla, mikäli mielii omakseen. Haku pitää optimoida banaanikauppiaan kuskauspäivään ja hetki kuorman purkaukseen. Lidlissä banaanit ovat keskiveroa halvempia ja kulutus siksi keskivertoa kovempaa, joten banaanilaatikoitakin on tyrkyllä keskivertoa useammin. (Tilastotieto perustuu Pikkusiskon omiin havantoihin, ei faktatietoihin). 

Ei ollut tässä kiireessä ja hässäkässä aikaa eikä halua sumplia menoja Lidliin, joten turvauduin jälleen Facebookkirppisvillitykseeni. Toisen roska on toisen aarre! Nyt on olkkarin nurkassa odottamassa kattoon asti korkea banaanilaatikkokeko.. Sillä asiahan on niin, että ME MUUTETAAN!
Reilunkaupan banaanilaatikko, koki Facebookkirppiksellä reilun kaupan hetken.


Muutaman vuoden haaveissa, toiveissa ja mielen päällä muhinut ajatus otti siis pikapikaa tulta alleen. Nyt vielä muutama virallinen kauppakirja ja niin saa jäädä Hervanta historiaan. Itselleni jo toistamiseen -  Tasan kuusi vuotta sitten kun vannoin, että tänne ei tänne ei enää palata, mutta minkäs sitä luonteelleen voi kun, piti rakastua Teekkariin <3.

Tästä tulee varmasti erikoisin muutto miesmuistiin. Olen siippaisten sisaruksista se loogisempi, joten aloitin suunnittelun hyvissä ajoin. Ajattelin printata A4-lappuja, joissa suurinpiirtein tarkkaan lukee, mitä missäkin laatikossa on ja mihin se viedään. (Luulen kyllä, että tulostelu unohtuu) Vaihtoehtoja loppusijoituspaikalle on kaksi. Joko mukaan tai säilöön. Kuten sanoin, asiat etenivät vähän turhankin haipakkaan ja hetken jo näytti siltä, että meistä tulee kesäkuun ajaksi kierolaisia. Siippaisilla on kuitenkin sen verran aina tuuria matkassa, että asioilla on lopulta aina tapana järjestyä ja saatiin kuukaudeksi väliaikaratkaisu, joka on kaikin puolin niin järkevä kun tässä tilanteessa vaan voi olla.  Eli tavarat loppusijoituspaikkaan ja välttämättömyystarvikkeet kainaloon ja väliaikakämppään patjamajoitukseen :).

Tästä tulee niin jännä kesä! Vai mitä tuumaa Elma?
"Muistaaka pakata myös minut!"



Ihanaa sunnuntaita, Äitienpäivää ja Pikkusiskon nimipäivää!

Ps. Kurkkasin salaa jo pakastimeen, näyttäs löytyvän suurta nimpparisuosikkiani, Aino-jäätelöä!


tiistai 5. toukokuuta 2015

Muista pestä grillisi - Isoveli näyttää mallia

Isoveljen vinkit grillin ostamiseen:

Hanki pihallesi niin kallis grilli, että pidät siitä yhtä hyvää huolta kuin autostasi. Isoveljen valinta on Weber 57 -brikettigrilli.

Isoveljen vinkit grillin huoltoon:

Aina kun paistaa aurinko - grillaa. Aina kun sataa - grillaa tai pese grilliä.


Isoveli hinkkaa grillin ritilän kiiltäväksi lähes joka grillauskerran jälkeen. Pari kertaa vuodessa laitetaan grilli palasiksi ja hinkataan koko grilli puhtaaksi Mr Muscle - vaahdolla.








Kevän parasta tanssimusiikkia - Enon Disco!

Isoveli on saanut valmiiksi uuden Spotify-soittolistan. Se on Enon Disco -sarjan kuudes osa.

Enon Discon vuoden toinen mixtape tarjoaa räväkkää remixausta ja kettumaista menoa. Näytillä kevään kauniita kasvoja ja kokeneita klassikoita.
Whitney Houston – How Will I Know (Oliver Nelson Remix)
Glorious – Great Good Fine (OK Remix)
Bebe Rexha – I Can’t Stop Drinking About You (Chainsmokers mix)
Jessie J & Ariana Grande – Ban Bang (Super Stylers Remix)
Ella Henderson – Yours (Philip George Remix)
Kylie Minogue – I Was Gonna Canel (Moto Blanco Remix)




Jos olet megamogannut ja missannut edellisen soittolista, on se vielä olemassa!



 Vielä vanhempia soittolistoja löydät täältä. Ne on tosi hyviä.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Onni, joka löytyi lehtiroskiksesta

Pikkusisko hurahti Facebook-kirppiksiin ja huomasi, miten minuuteissa voi saada aikaan raivoisan riidan, leimautua kieroksi kirppishaukaksi tai haluttujen aarteiden haltijatarkummiksi. Vauhdikas kommentointi hämää: kansiot hukkuvat toistensa alle, kuvat vilistävät seinää pitkin datamaailman rakoon. Nostoja saa tehdä vain kolme päivässä tai kerran kolmeen päivään. Vai oliko niin, että vain kolmesti saa nostaa? Sääntöjen rikkojaa rangotaan huoletta, kivitetään kovilla kommenteilla ja poistetaan ryhmästä, varoittamatta.

Siniset lasikulhoni ovat kaupan ilmaiseksi, mutta en uskalla enää nostaa ilmoitusta. Enkä oikein jaksakaan. Ei huvita nähdä vaivaa sen eteen, että joku tekee taas oharit tai vetää muuten vain hernesopat väärään sieraimeen. 35 euroa maksavan muumi delfiinimukin edestä sen sijaan viitsin ja menen oikein parkkipaikalle vastaan potentiaalista ostajaa. Kannatti, kaupat syntyi.
Milloin siniset lasiesineet tulee taas muotiin?

Kuukaudessa potti kasvaa, astiakaappini yhdenmukaistuu ja ikeakassillinen minulle turhaa, mutta jokseenkin käyttökelpoista ja siksi rahanarvoista tavaraa löytää uuden osoitteen. Erikoisia kohtaamisia, aikatauluista joustamista, varauksia, ohareita, positiivisia yllätyksiä, hymyjä, kiitosviestejä, komeroiden kevennystä -  monen tunteen siivittämänä karkkipurkin vieressä olevaan kirjekuoreen kerääntyi 200 euroa.

Suunnittelen käyttäväni rahat johonkin ihanan turhaan, vaikkakin järkevään. Uusin kylppärin pyyhkeet ja ostan pari muumikulhoa. Ilmankin pärjäisi, mutta juuri nyt ei huvita pärjätä.

Kunnes kosahtaa. On lauantai ja vien lehtiroskat. Tulee seuraava lauantai ja etsin täysin mystisesti kadonnutta kuorta. Kyllä, ajatuksenjuoksuni on vikkelää ja tulen tulokseen, jossa rahakuori makaa jossain lehtiroskiksen uumenissa Seiskan ja Tokmannin mainoksen välissä. On lauantai-ilta ja ulkona on pimeää ja kylmää. Teekkari ei epäröi hetkeäkään lähteäkö kaatamaan lehtisäiliö ylösalaisin ja leikkimään kanssani "lehtidyykkari testaa parisuhteesi" -tositvelämystä. Mun arjen sankari. Vaikka eihän siitä kuoresta enää vilaustakaan näkynyt. Eikä näkynyt MeNaisistakaan, eli jollain oli ollut jouluaatto ja karkkipäivä yhtäaikaa!

Pikkusisko Siippainen ei luovuta. Isovelikin jaksoi tsempata "Siippaisilla aina asiat järjestyy, tää saattaa vielä kääntyä tuplapotiksi". Työkaveri lohdutti: "Mieti sitä onnellista, joka sen kuoren sieltä löysi, se on ehkä 200 kertaa onnellisempi, kun mitä sua ottaa päähän!".  Totta, leuka rintaan ja uusia muumimukikauppoja kohti. Möin Teekkarin silitysraudankin, kun otti niin kovasti päähän.

Isoveljen tsemppiloikka!
 Hyväksyin asian hitaasti ja harkiten ja iloitsin lehtiroskisdyykkarin puolesta. Oishan sen nyt huikeeta löytää seiskanjuorujen sijaan kasa vitosia ja kymppejä. Entisillä pyyhkeillä pärjää ja ei ole aamupuurot jäänyt syömättä siitä syystä, etteikö astioita olisi.

Onnellinen loppu siis kaiken puolin. Opetti tarkkaavaisuutta, toisen onnesta iloitsemista, kauppataitoja ja peiliin katsomista. Oppitunnit käytyäni siivosin keittiön hyllyjä ja rättiin tarttui valkoinen kirjekuori. Kuori, jossa kauniilla käsialalla luki "Ainolle" ja jonka sisällä oli 200 euroa vitosen ja kympin seteleinä.

Mahtava keli olla onnellinen!

Nyt enää harmittaa, että se joku, jonka puolesta tulin tosi onnelliseksi,
ei koskaan löytänytkään sitä, mitä piti.  



Ps. Tää ois aina vaan kaupan. On muuten hyvä!




Onnellista viikkoa!

T. Pikkusisko

lauantai 21. helmikuuta 2015

Leikkaa haju pois


Pissasiko koira patjalle? Olet ehkä onnistunut siippaistelemaan koiran sisäsiistiksi kasvattamisessa? Tuttu juttu meikäläiselle ja itseä on helppoa syyttää, mutta tähän tarinaan liittyy pari muutakin vain Siippaiselle ominaista piirrettä. Nyt tarkkana.

Siippaiselle on ihan tyypillistä, että sotkua syntyy ja sehän kertoo vain eletystä elämästä. MUTTA, fiksumpi keskittyisi hankkimaan silloin pestäviä tai helposti puhtaanapidettäviä materiaaleja. Ei esim Ikean halvinta patjaa, jonka päällyksen kyllä saa irti, mutta sitä ei saa pestä. Ei edes käsin.

Ei ole Elman vika, että sitä saattaa joskus pissattaa ja mikäs sen mukavampi paikka päästellä kuin lattialle unohtunut patja. Huokoinen pinnoite imaisee lorottelut kätevästi talteen myöhempää nuuskuttelua varten. Oma pissa paras pissa, sanoo Elma ja virnuilee otsatukkansa alta.

Pikkusisko on näitä keissejä vatten hankkinut eläinkaupasta vahvinta mahdollista proteiinit hajoittavaa myrkkyä vaan tällä kertaa taistelu hajua vastaan koki karvaan kohtalon. Hajun äklöttävyys, jos mahdollista, tuplaantui. Huokoinen pinta ei suinkaan poistanut hajua vaan haisee nyt sekä myrkylle, että pissalle. Awesome!

Yhden unettoman yön jälkeen Pikkusisko kaivoi kaapista sakset ja leikkasi hajun pois. Nyt on patjan suojuksessa reikä ja Elmalle huudetaan vastaavasta virheestä EIKÄ! Joku onni onnettomuudessa nimittäin sattui,  haju ei tarttunut itse patjaan ja taas voidaan kutsua vieraita yökylään! 




Puolustukseni huonosta patjavallinnasta voin sanoa, että en suinkaan itse ostanut tätä Ikean valikoimasta, vaan kysessä on Facebook-kirpputorilöytö. Pikkusiskolla on muuten jemmassa pari nasevaa tarinaa yyvee aavee - maailmasta, stay tuned! 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Maailman parhaat valmiit hot dog -sämpylät

Mikä on maailman noloin asia, mitä tillitölliäinen voi tehdä? Nolointa on ostaa kaupasta valmiita hot dog -sämpylöitä.

Monet bloggaritälläiset ovat funtsineet, että itse tehden tulee himosti parempaa. Ei välttämättä tule. Tai jos tulee, niin eikö sitten kannata leipoa kaikki leivät aina itse? 

Hodari herkkusienillä ja nakilla.
Kalkkunaleike on myös jeppiskamaa.
Horneteista mussutetaan seuraavassa kirjoituksessa.

Isoveljen valtti hot dogien teossa on Suomessa valmistetut Hatting Mini Hot Dog Sämpylät.  S-Marketista niitä löytää aika usein -30% tarralla, koska säilöntäaineettomuuden vuoksi parasta ennen -päiväys tulee nopeasti vastaan. Saman valmistajan hampurilaissämpylät ovat yhtä hyviä.

Veikka-Doggi lämmittää sämpylän nopeasti mikrossa ja iskee väliin kuuman kuorettoman nakin, herkkusieniä, tulisia kastikkeita ja sipulirouhetta. Nakin tilalle käy yhtä hyvin kalkkunaleike. Tärkeintä on chili ja höyryävän pehmeä sämpylä.



Isoveli lupaa kokeilla hyvänkuuloisia hot dog -sämpylöiden reseptejä, jos huomaa, että hodaria tekisi mieli muutenkin kuin roiskeläpän korvikkeena.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Muistitko lukea pikkupräntin?

Tänää aurinko paistoin pilvettömältä taivaalta. Lupaus keväästä, vaikka talvi on tuskin vielä edes alkanut. Ja toisaalta, kuukauden päästä huidellaan jo maaliskuun puoltaväliä. Silloin Siippaisten sisarusparven perinteikkäässä joulukalenterista on ennättänyt vierähtää jo melkein kaksi kuukautta.

Muistaako joku, mitä joulukalenterin alalaidassa pienellä kursivoidulla präntillä luvattiin? Siippainen muistaa, Siippainen ei koskaa unohda lupauksiaan. Siellä luvattiin palkita yksi kommentoija siippaismaisen yllättävällä palkinnolla.

Arvonta on suoritettu ja palkintokin jo useita viikkoja sitten luovutettu saajalleen. Ennätysmäisten nopeaa toimintaa! Johanna varmaan muistaa, miten kauan varpaat saivat palella, kun odotteli voittamiaan villasukkia...niistä ajoista on petrattu.

Palkintojen laadussa sen sijaan ei. Voittaja sai liian pienet, epämuodostuneet ja muutekin eripariset lapaset. Mutta aidolla rakkaudella valmistetut. Edellisten lapasten neulomisesta on muuten varmaan ennättänyt vierähtää ainakin 10 vuotta, joten aika ylpeä olen ! Joululoman laatupuuhastelua parhaillaan.

Ja kuka ne sitten voitti? Tietysti rakas TätiSiippainen, joka jätti ennätyismäisen paljon kommentteja ja siten maksimoi voittomahdollisuutensa. Ps. Täti täyttää tänään vuosia. Onnea tuplasti! <3


T. Pikkusisko Siippainen