lauantai 26. syyskuuta 2015

Tamperelaisen indentiteettikriisi



Pikkusisko ja Isoveli ovat syntyneet Tampereella. Se on aika coolia, koska esim lapsuuden melkein kaikki luokkakaverit, naapurit ja muut kamut oli syntyneet Joensuussa. Paitsi Kaissi-Maissi, joka on syntynyt Raumalla.

Pikkusiskolle on ollut hurjasti hyötyä tamperelaisista juuristaan. Opiskeluaikoinani Tampereella hain tiedottajan pestiä kaupungilta ja haastattelussa minun oletettiin automaattisesti asuneen Tampereella aina. Lukihan papereissa, että syntymäkaupunki Tampere, kotikaupunki Tampere. Miksi joku kävisi välissä asumassa jossain muualla?



Opiskeluajat ovat jo monta vuotta olleet muisto vain, Tampere jäi pysyvämmin osaksi elämää. En koskaan  edes haaveillut muuttavani takaisin kotikonnuille. Määrittelin kotikontuni uudelleen, ne ovat Tampereella. Tampereella asuvat Täti-Siippainen, Siippaissetä eli Pitkä-Nenä, liuta serkkuja. Mummo Siippainen, Äiti-Siippainen ja Isä-Siippainen käyvät useammin Tampereella kun itse jaksaa köröttää Joensuuhun. Mustastamakkarasta olen pitänyt aina. Paljon. Moro on luonteva tervehdys niin kaudulla kuin sähköpostissa.



Kun postiosoite muuttui Hervannan betonikuutioista tottijärveläisen pellon reunaan, olin uuden identiteettikriin partaalla. Ikänsä kaupungissa kasvanut määritellään nyt maalaiseksi. Naapurit kysyvät mistä ollaan tultu. Tampere ei riitä, murre kertoo enemmän. Ei joensuulaisissa juurissa vikaa ole, mutta unohdan mainitan sen. Kun asuin siellä, olin vielä lapsi.



Maalaistuminen näkyy ja erityisesti tuntuu. Tämä aamu alkoi leivinuunin lämmössä eilisen Maaseudun Tulevaisuuden parissa. Koiran kanssa aamulenkillä tuijoteltiin pellon laidassa jöpöttävän kauriin kanssa toisiamme silmiin. Kaksi vasaa mättivät onnellisina viime sunnuntaina puidun kaurapellon rippeitä.

Kaupunkimaisemaa ja Tamperetta ihmettelen edelleen joka arkipäivä. Erityisesti se tuntuu aamun ruuhkassa rantaväylällä, liikennevaloissa ja siinä, ettei koira löydä paikkaa tarpeilleen.






Paluumatkalla kaupungista kotiin mieli tavoittaa jälleen lepomoodin noin suunnilleen Sorvankylän risteyksen hujakoilla. 


torstai 27. elokuuta 2015

Tänä kesänä kukaan ei grillannut kuivaa possua – tässä syy

Broilerin rintafileet ja porsaan ulkofileepihvit ovat suosittua grilliruokaa, koska ne kypsyvät nopeasti, ja liha on tasaista tavaraa ilman rasvasattumia tai luita.

Ne ovat helppoja kuin makkara, paitsi rasvainen makkara ei kuivu hetkessä grilliritilän päälle. Vähärasvaiset ohuet fileet kuivuvat grilliin nopeasti, koska ruuanlaittajat kypsentävät lihan varmuuden vuoksi hyvin kypsäksi, jolloin mehukkuus kärsii.

Suomalaiset ruokatalot ovat keksineet näppärän tavan parantaa katettaan ja vähentää kuivien grillaushetkien määrää.  Maustamattoman näköiseen lihaan on yhä useammin pumpattu, suolaa, vettä, etikkaa ja aromeita.  Tämä kuulostaa fiksulta, koska porsaan ulkofilee kannattaa kotonakin esivalmistella suolavedessä, jolloin se maustuu ja kypsyy helpommin.

Isoveli otti testiin saksalaisesta lihasta tehdyt Rainbow porsaan ulkofileepihvit. Tuotteessa on lihaa 85 prosenttia ja sen lisäksi mm. vettä, suolaa, kasvikuitua, glukoosia ja neljää E-ainetta. 

Saksalaista lihaa. Onkohan vesi kotimaista?

NO MILTÄ SE MAISTU!! 

Hiiligrillimies Isoveli kuumotti pihvejä viisi minuuttia molemmilta puolilta, kuten pakkauksen ohje neuvoi tehdä. Naturel-lihaa Isoveli on tottunut grillaamaan normaalisti pari minuuttia vähemmän. Grillauksen loppuvaiheessa pintaan siveltiin bbq-kastiketta.

Lihanmaku puuttui.

Ei kuivu vaikka nukahtaisit grillatessa.


KERRO JO MILTÄ POSSU MAISTU!!! ÄKKII NY


Possupihvi ei ollut lainkaan kuiva, vaan vetinen ja suolainen. Rakenne oli höttöä, joka toi mieleen nötkötin tai valmiiksi marinoidut kanavartaat.  Mutta kuiva – sitä se ei ollut. Isoveli jatkoi koetta jättämällä viimeisen pihvin hiipuvaan grilliin reiluksi tunniksi. Yhtään ei ollut kuiva vieläkään.   Parhaimmillaan tuollaiset pihvit toimisivat varmaan hampurilaispihvin tilalla leivän välissä.

Suolavedellä pumpatuista broilerinfileistä Isoveljellä on kohtuullisia kokemuksia, mutta tämä ruoka oli outoa.

Cajun-maustettu blackened-lohi on seuraava hitti.

maanantai 24. elokuuta 2015

Kuinka avaisin gini-pullon, enkä tuhoaisi sitä



Salut! Siippaistia-blogin Janoisimmat Lukijat –  eli Jalut!


Gin on vuoden 2015 muodikkain alkoholijuoma, koska se on humalluttavin tapa tutustua muodikkaisiin villiyrtteihin.

Isovelin kellarissa on kytenyt keväästä asti englantilainen Professor Cornelius Ampleforth Bathtub Gin.  Komea ja kaunis pullo on jäänyt aukaisematta, koska siinä on salaperäinen vahakorkki.


Pullo on kaunis ja täysi. 


SELVIÄÄKÖ ISOVELI TÄSTÄ?

SULATETAANKO VAHA VAI PUUKOLLA ETEENPÄIN?




Vahan sulatuksen sijaan Isoveli puukotti korkin narun auki ja lähti purkuhommiin. Vaha irtosi nätisti, kunnes naru yllärinä loppui. Luulin että naru veisi päätyyn asti.




IRTOAAKO VAHA?

MENIKÖ HUKKAAN RAHA?



Vahatulpan pehmentäminen kuuman kraanan alla oli surkea idea –  suoranaista siippaistelua. Loppuveto tehtiin puukolla, jonka jälkeen juoma oli valmiina lasiin. Yllättävää, että väri oli kellertävä. Yllättävää sekin, ettei pitkä maku eronnut muista laadukkaista katajavetoisista gineistä.



4/5

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Siippainen remppamiehen pöksyissä- uhka vai tosiuhka?

On se onni, ettei ostettu täysremontoitavaa omakotitaloa. On se myö onni, ettei ruvettu rakentamaan mitään itse. Diplomiteekkarilta moni asia käy ihan kätevästi, mutta Pikkusisko Siippaiselle ei parane antaa vastuuta kuin asioissa, joissa ei ole soveltamisen riskiä. Tähän ryhmään kuuluuvat lähinnä muovimaton poistaminen, katon maalaaminen ja Ikean keittiökaappien kokoaminen -- ja tietysti vanhan keittiön myyminen Facebookkirppiksellä - ostaja löytyi tunneissa! Diplomiteekkari saa suosiolla hoitaa sellaiset oikeat raksamiehen hommat, ne joissa heiluvat jiirisaha ja timanttilaikka.

Kesäloma Torttijärvellä on nyt siis totista totta. Luulen edelleen, että tämä ihanuus loppuu kun kesäloma päättyy, että olen täällä vain lomareissulla, että olen yksi Tottijärven sadoista kesäasukkaista. Ehei, minä olen Ylpeä Kyläläinen ja Asun Täällä Vapaaehtoisesti. Hamaan tappiin saakka.

Siksi en jouda kiirehtimään pihasuunnittelusessioissa enkä kitkemään kukkapenkkejä. En edes leikkaamaan nurmikkoa. Joutaahan nuo syssymmälläkin tai ensi kesänä tai pari kesää senkin jälkeen. Nyt on tärkeintä saada arki rullaamaan, mikä tarkoittaa käytännössä kaksi viikkoa sitten aloitetun keittiörempan saattamista loppuun. Kun keittiö on valmis, voin hakea autotallista huolella pakatut viinilasit sisälle ja asetella sen somaan riviin kaapin oikeaan reunaan.

Seuraavaksi seuraa seuraavaa - Pikkusisko Siippaisen megamogat ja niistä selviäminen operaatiossa keittiöremontti. 


1. Hanki Crocsit. Mitkä tahansa muut kengät on turhat, jos niitä joutuu jatkuvasti heittämään jalkaan ja pois ja takaisin.  Ei tule tikkuja jalkapohjiin, kun on tossut jalassa remppaa tehdessä.



2. Kasaritalon tunnistaa puolipaneeleista. Nauti paneelien irroittamisesta. On muuten keittiörempan helpoin osuus.


3. Voihan muovimatto. Älä kuvittele sen irtoavan parissa tunnissa. Työstämiseen tarvitaan mattopuukko, vipparauta, hanskat ja valmiiksi lyhyeksi leikatut kynnet. Mieluiten myös yksi remonttitonttu sekä lasillinen lonkeroa ja rempparadio. 30 vuotta paikoillaan ollut muovimatto irtoaa n. sentti kerrallaan, lähinnä väkivalloin ja kärsivällisen yhteistyön saattelemana. Ensin leikataan n. 15 cm levyisiä kaistaleita mattopuukolla, jonka jälkeen toinen rullaa varovasti kaikin voimin [#malttionvalttia] mattoa irti samalla kun toinen tökkii jumikohtia vipparaudalla. Toisinaan homma hoituikin näin yksinkertaisesti. Enimmäkseeen vipparautaa sai hakata lattian myötäisesti hartiavoimin. Aamulla olo oli kun olisi ollut päivän punttisalilla. #tehotreenit #vippaskonstejakaivataan
Tässön ollut vähän kaikenlaista Jyystöö! Kiitos Jenna Remppatontulle <3

4. Pissaa ja kakkaa, seinän väliin pakkaa. Jos näköpiirissä on hiirenkakkaa, pura seinä. Seinän takana voi olla hiirien käymälä. Pikkusiskon tehokeinot kalman hajun karkoittamiseen ovat  taltta ja vasara sekä villojen vaihto ja putkien tukkiminen uretaanivaahdolla. Tekisi mieli hankkia myös kissa, mutta kun kerran koirasta ei lähde karvaa, niin ei sitä iloa kissankarvoilla pilata. Pitäköön hiiret välikatossa bileitä, mutta joutaisivat pysyä keittiössä poissa.

5. Niska kenossa kohti kattoa. Nyt ymmärrän, miksi maalareilla on päässä veikeät lippalakit. Katon maalaaminen saattaa välillä tuntua siltä, kun lintu kakkisi päähän. Mikäli mietit toisen  maalauskerran jälkeen, pitäisikö maalata vielä kolmannen kerran, tee se. Miettimiseen on yleensä syynsä, enkä millään jaksaisi seuravaa 30 vuotta harmitella laiskuudesta johtuvia epätasaisuuksia.

Katossa näkyy ero ekan ja tokan maalauskerran välissä. Päässä näkyy lakittomuus.


6. Meisseli kauniiseen käteen. Älä vaivu epätoivoon, kun pihaasi ilmestyy palapeli nimeltä Ikea Keittiö. Kaapinrunko kerrallaan voit todellakin kokea onnistumisen elämyksiä. Tärkeintä on malttaa olla soveltamatta yksityiskohtaisia ohjeita - näitä on muuten ollut laatimassa joku muukin kuin insinööri. Hommassa ei voi kun onnistua, kun eväänä on kassajonossa heräteostoksena ostettu Daim-pussi ja Täti-Siippaiselta aikoinaan ekaan sinkkuboksiin muuttaessani saadut ruuvimeisselit. Diplomiteekkari ei voinut Tokmannilla shoppaillessaan vastustaa kiusausta hankkia minulle minikokoista akkukäyttöistä ruuvinväännintä ja onpahan sekin ollut pienuutensa ansiosta oiva apuri! Suosittelen lämpimästi Ikean poimintapalvelua ja kotiinkuljetusta. Tottijärvelle saakka tulevaisuuteen sijoittamisen hinta oli vaivaiset 89 euroa. Diplomiteekkarin sanoin: "Jokainen tunti vähemmän Ikeassa on enemmän elämää".
Ikean palapeli on saapunut.


7. Tauko miehen tiellä pitää. Huolehdittu on myös eväshetkistä grillikodassa ja kävelyistä pellonlaitaa pitkin. Ja välillä on myös hyvä hoitaa puutarhaa. Goodbye hajuvatut - kiitos talkooavun!

Voihan hajuvattu eli tuoksuvadelma. 


Rempparytinäterkuin, 
Pikkusisko

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannuksen paras tomaattikastike

Pikkusisko Siippainen ei ole n. vuoteen ostanut uusia vaatteita. Ihan ilman mitään periaatteelista kampanjaa tai vastarintaliikettä. Huomasin vain yksi päivä, että kuluneen vuoden aikana ei juuri ole tullut kaupoissa pyörittyä.

Muuton yhteydessä iso kasa tavaraa sai lähteä, loppusijoituspaikkana lähinnä FB-kirppis ja mikä ei siellä mennyt päätyi Hervannan kierrätyskeskukseen. (Jäikö harmittamaan, että et napannut itsellesi ihania sinisiä kulhoja? Ovat nyt siellä myynnissä hyvään hintaan.) Myös vaatekaapista lähti jokainen vaate, jota ei ole tullut viimeisen vuoden aikana käytettyä.  Vapauttavaa!

Sitten heräsin todellisuuteen.

Jos haluan käyttää muitakin kun haaroista revenneitä ja kolme kertaa paikattuja farkkuja on aika rynniä ostoksille. Vaatekaappi huusi ihan oikeasti tyhjyyttä ja oli aika ostaa ainakin kahdet uudet housut, pari kivaa paitaa ja ehkä jopa uusia sukkia.

Uutena nokialaisena halusin kierrättää veroeurot omassa kunnassa, vaihtoehdoksi tarjoitui Cittarin yhteydessä olevat Seppälä, Lindex ja KappAhl alennusmyynteineen. 

Sittenpä homma lähti käsistä. Löysin alerekistä housut, joita en suin surminkaan voinut ajatella koskaan pukevani päälle saati ostavani. Mutta piru vie näyttivat vaan hyvältä. Varmistin vielä työkaverilta kuvalla, että eihän vaan näytä siltä, että mulla ei olisi housuja jalassa!!! (Loistava tekosyy räpsiä sovituskoppiselfietä :D). Peukkuja tuli ja housut lähti kympillä matkaan. Ajattelin, että wau, nyt muuttuu meikäläisen koko elämä. Sitähän tosiaan voi käyttää just sen värisiä housuja kun haluaa, eikä aina vaan niitä mustia ja sinisiä. 
Siis katkokosä mun pehvaa??


Puin housut intoa piukassa seuraavana päivänä jalkaan. Johan ne kolme tuntia (ja noin kymmenien kehujen ) ajan ennättivätkin jalkojani lämmittää, kun muistin, miksi oi MIKSI mulla ei ole ole eikä tule tästä eteenpäin koskaan olemaan tämän värisiä housuja tai muitakaan vaatteita. Olen Siippainen ja Siippaisen ominaisuuksiin kuuluu siippaistelu. Kolme tuntia ja yksi varovasti syöty lounas myöhemmin löysin farkkujen etuosasto tomaattikastiketahran.


Päivän ruokalista suoraan syliin! #megamoka

Henkilökohtainen ennätys! 

Ihanaa Juhannusta. Minä vietän sen rötväverkkarit jalassa, 
koska silloin sitä tuntee elävänsä eikä vaan keikistelevänsä! 

T. PikkusiskoSii


tiistai 26. toukokuuta 2015

Riisikylpy pelasti Siippaistelun tuhoilta

Applen valmistama IPod-shuffle on Isoveljen mielestä maailman paras mp3-soitin. Gigatavun versioon mahtuu musiikkia vain muutama tunti. Eli sen verran kun oikeasti haluat kuunnella.  Vekottimella ei pääse internettiin, joten voit keskittyä musiikkiin ja urheiluun.

Soitin on varsin pieni. Niin pieni, että se menee treenivaatteiden taskussa helposti pesukoneeseen. Onneksi soittimessa on vähän osia ja reikiä, jonka ansiosta se saattaa selvitä kylvystä, eikä tuhoudu täydellisesti.



Jos olet Siippaistellut soittimesi pesukoneeseen, niin älä missään nimessä yritä avata laitetta itse. Todennäköisesti kokoat sen väärin. Esimerkiksi niin että On/Off kytkimen merkit menevät väärinpäin.




Jos sinulla on märkä soitin, voit kokeilla onneasi myös riisikylvyssä.
 Vanhan intialaisen it-tuen mukaan riisi imee kosteuden mikrosiruista.





Oikeasti parhaat ohjeet kastuneen soittimen korjaamiseen saat täältä. Näillä vinkeillä Isovelikin sai omansa korjattua. Kuivaukseen meni aikaa yhden yön verran. Illalla linkous, aamulla musiikin sinkous.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Siippaistelijan parhaat muuttovinkit

Ei auta lumihangessa makoilu, jos lumi on jo sulanut, kuulu vanha tottijärveläinen sananlasku.
Muutto häämöttää edessä kahden viikon päästä ja mitä on Pikkusisko tehnyt muuton eteen? Paljonkin ja näillä vinkeillä sinäkin onnistut äkkimuutossa.

1. Heti kun muuttopäivä on tiedossa, varaa muuttoauto. (Lue: Passitin Teekkarin varaamaan) 
 
2. Organisoi muuttopäivä niin, että samana päivänä on sukujuhlat (esim serkun lakkiaiset). Näin varmistat, että iskä on samaan aikaan kaupungissa. (Lue: Muut sukulaiset eivät tunne velvoitepakkoa, kun on oikeastikin parempaa tekemistä)

3. Varaa muuttoauto kuitenkin niin, että ennätät myös itse käydä tankkaamassa energiaa kakkukahveilla. (Lue: Muita kun myöhäinen ilta-ajankohta ei ollut enää vapaana)

4. Täytä kalenterista viimeinen viikko ennen muuttoa aamustailtaanmenoilla, joten pakkaaminen tulee varmasti aloitettua ajoissa. (Lue: Näinköhän tässä ehtii serkun juhliin....)

5. Aloita pakkaaminen ajoissa. (Lue: Elä kuukausi pahvilaatikoiden keskellä)

6. Myy rahanarvoinen tavara FB-kirpputorilla. (Lue: Hamstraa samalla vastaavat keot tavaraa omiin nurkkiin muuton loppuvastukseksi). 

7. Aloita pakkaaminen hankalimmista esineistä, joiden suojaaminen vaatii hurjasti kärsivällisyyttä, kuten viinilaseista. (Lue: Unohda, että halusit kippistää viinilasillisessa jotaikin elämänne saavutuksia tulevien kahden viikon aikana). 

Viinilasien kanssa saa olla tarkkana. Patakintaista saat ihanan pehmeän pesän saksalaisille Schott Zwiesel laseille, joiden tarrat ovat valitettavasti päässeet pesukoneessa hukkumaan. 

Näin pitkällä ollaan ja meikä on ihan poikki, kuten kuvasta näkyy.
Taustalla olevat laatikot ovat edelleen tyhjiä.



Leppoisia muuttovalmisteluita myös muille kodinvaihtajille!

Toivottelee, Pikkusisko Siippainen